Aloitin korujen tekemisen omaksi ilokseni, nyt toivon ilahduttavani muitakin jakamalla tekemiäni luomuksia. Teen kaikki korut suurella rakkaudella ja intohimolla ja yritän jatkuvasti opetella uusia tekniikoita niiden tekoon. Jos haluat, että loihdin sinullekin jotain jo tekemieni korujen perusteella tai pohdit, josko oma ideasi olisi sellainen, jonka voisin toteuttaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Katinkultaa



Olen kauuuuan aikaa halunnut tehdä paremmalle puoliskolleni jonkinnäköisen korun, vaikkei hän niitä pidä. En ole koskaan tehnyt miehelle korua, ja aihe olikin hetkellisen pohdiskelun paikka, varsinkin kun toinen ei käytä koruja eikä oikein osannut sanoa mihinkään juuta tai jaata.


Päädyimme yhdessä katselemaan insipiraatiokuvia ja -helmiä netistä, ja ostoskoriin valikoitui pyriittiä eli rikkikiisua eli katinkultaa, isoja metallihelmiä ja pieniä metallirondelleja. Mielestäni pyriitti on aivan uskomattoman kaunis materiaali, ja kun luonnonkivi on, se on luonnollisesti myös painava. Itseasiassa kaikki käyttämäni materiaalit olivat todella painavia, ja tuo n. 50 cm koru painaa varmaan puolisen kiloa.... Miehekästä siinäkin mielessä.


Normaalistihan tällainen koru olisi ehdottomasti ollut vaijerihommia, mutta koska minulla sitä ei ollut, päädyin sitten laittamaan perus korulankaa 6-7 kieppiä koko korun pituudelta. Vaikuttaa ainakin jämäkältä ja kestävältä, totuuden näkee sitten käytännössä. :D Toivon todella, että tämä on paljon käytössä, se on ihan liian kaunis (vai komea?) istumaan lipaston päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti